Merisuolakääre

Merisuolakääre

 

Vanha, perinteinen ja tehokas apu kipeälle ja/tai tulehtuneelle kehonalueelle on merisuolakääre. Jos joku nivel on kipeä ja turvoksissa, voi kokeilla merisuolakäärettä avuksi. Revähtymissä ja venähdyksissä ensin kylmähoito ja sitten merisuolakääre.

Tietenkin on aina tilanteen mukaan osattava arvioida, että tarvitseeko käydä myös lääkärillä. Mutta hauteen voi ottaa käyttöön jo ennen lääkärille menoa, sen jälkeen ja muiden apukeinojen lisäksi.

Itse olen käyttänyt sitä esim. kun peukalon tyvinivelen on kipeytynyt ja tulehtunut, ja alaselän krooniseen kipuun, kun selkä välillä aina äityy kipeäksi. Merisuolakäärettä voi pitää kipeässä ja rasittuneessa polvessa, nilkassa, ranteessa yms. Joku on keksinyt leikata froteesukasta terän pois ja laittanut sen kasteltuna raajaan esim. ranteeseen.

Lisäksi olen itse usein laittanut merisuolakääreen päälle kylmäpussin, tai sitten käyttänyt kylmähoitoa eri aikaan.

Ohje merisuolakääreen tekoon: 3 rkl merisuolaa ja 1 litra vettä.

Suola liuotetaan ensin pieneen määrään kuumaa vettä ja kun se on sulanut veteen, lisätään loput vedestä.

Suolaveden tulisi olla n. 22 asteista.

Pyyhe tai kangas kastetaan suolaveteen, sitten puristetaan ylimääräinen vesi pois ja laitetaan kipeälle alueelle. Pidetään 30-60 minuuttia, 1-3 kertaa vuorokaudessa. Useamminkin voi käärettä pitää, jos on akuutti tilanne päällä. Esimerkiksi tunnin-parin välein 10-15 minuuttia kerrallaan. Merisuolakääreeseen voi myös yhdistää kylmähoidon, tai sitten kylmähoidon tehdä eri aikaan.

Säilytä merisuolaliuosta huoneenlämmössä, niin se on sopivan lämpöistä käytettäväksi. Saat litrasta tehtyä kääreen useampaa käyttökertaa varten.

Muista, että jos käytät kylmähoitoa, niin aina on joku pyyhe oltava ihon ja kylmäpussin välissä, jottei ihoon tule paleltumavammaa.

Merisuolahaude on itsellä kyllä toiminut monet kerrat hyvin ja vienyt päivässä-parissa kivun ja tulehduksen pois.

Merisuolaveden muu käyttö

Merisuolavedellä voi myös kurlata kipeää tai kuivaa kurkkua, ja nenähuuhtelukannun avulla voi huuhtoa nenän onteloita.

Nenäonteloiden huuhtelu merisuolavedellä voi vähentää limakalvojen turvotusta flunssan tai allergioiden aikana sekä se kostuttaa ja huuhtelee epäpuhtauksia sieraimista pois. Nenäkannuun laitetaan 1tl merisuolaa ja lämmintä vettä. Huuhtelu 1-2 kertaa päivässä.

 

 

Merisuolakääre kipeän peukalon tyvinivelen hoitoon