Muutoksia energiahoitoon ja hinnastoon

 

 

Elokuun alusta muuttuu energiahoidon varattavat ajat erimittaiseksi kuin aiemmin. Käytännön myötä olen huomannut että 75 min on hyvä aika energiahoidolle ja loppukeskustelulle.
Ajanvarauksesta löytyy myös pidempi aika 105 min. , joka on hyvä silloin, kun on todella stressaantunut, jopa kroonisesti stressikuormaa kantanut ja tarvitsee reilun  ajan tasapainoitukseen ja tunnekuorman purkamiseen kehon ja energiakentän tasolta.
Nyt kun olen opiskellut energiahoitamiseen liittyviä uusia tekniikoita ja syventänyt ymmärrystä energiahoitamisessa, niin 75 min. on osoittautunut hyväksi ajaksi, jotta ehditään hieman sanallistamaankin hoidon aikana tulleita tuntemuksia. Tunti on liian lyhyt aika melkeinpä aina.
Olen tehnyt energiahoitoja pitkään mm. reiki – ja intuitiivisen energiahoidon nimillä, ja palveluissani on ollut myös selvänäköistä aurankanavointia.
Tämän vuoden aikana olen opiskellut vielä lisää erilaisia energiahoitotekniikoita mm. Kundaliinireiki ja muutamia kursseja Suomen energiahoitajien BodyMind Energy Balancing Method-koulutuksesta.
Tekniikat ovat vain apuvälineitä energiahoidoissa, mutta niiden kautta voi laajentaa mieltä ja tietoisuutta, jotta osaa ymmärtää niitä kokemuksia, joita hoidon aikana tulee.
Energiahoidoissa ymmärrys ei ole oleellisin asia, sillä energia tietää, mitä sen pitää puhdistaa ja energisoida. Mutta inhimillisellä tasolla ymmärrys ja oivallukset voivat tulla myös sanallisen vuorovaikutuksen kautta. Sanat voivat avata asioita tai myös toisaalta rajoittaa kokemusta.
Vielä heinäkuun ajan siis mennään energiahoidot entisillä ajoilla ja hinnoilla!
Syyskuun alussa tulossa hinnastoon myös muutoinkin muutoksia, niistä vielä myöhemmin lisää!