Mobilisoivat pehmytkudostekniikat kirja

Mobilisoivat pehmytkudostekniikat

 

Elokuussa 2020 ilmestyi perinteisen jäsenkorjauksen tekniikoista kirja pääkouluttajaltamme, vuosikymmeniä alalla toimineelta Leila Kattilakoskelta.

 

Kirja kattaa perinteisen jäsenkorjauksen kaikki tekniikat, näyttää miten kehon kineettinen ketju korjataan ja perustelee, miksi näin tehdään. Kirjassa on myös videot kaikkiin tekniikoihin.

 

Kirjan tekijä, perinteisen jäsenkorjauksen kouluttaja Leila Kattilakoski, on ollut opettajana 26 vuotta, ensin kalevalaisen jäsenkorjauksen parissa 11 vuotta ja sittemmin viimeiset 15 vuotta perinteisen jäsenkorjauksen parissa.

 

Leila on tehnyt vuosina 2000-2001 ensimmäiset kalevalaisen jäsenkorjauksen koulutusmateriaalit ollessaan Kansanlääkintäseuran jäsenenä ja sen toiminnassa mukana. Aiemmin ei ollut kursseilla ollut vielä mitään materiaaleja, vaan oppilaat katsoivat kouluttajien työskentelyä ja tekivät itse muistiinpanonsa siitä mitä näkivät ja kuulivat. Leila halusi alkaa helpottamaan oppilaiden opiskelua ja kokosi pikku hiljaa opettajilta saamaansa oppia kirjalliseen muotoon.

 

Sittemmin, kun Leila erosi Kansanlääkintäseurasta, jatkoi hän oppimateriaalien työstämistä ja nimesi uudet materiaalit Perinteiseksi jäsenkorjaukseksi. Hän aloitti vuonna 2006 perinteisen jäsenkorjauksen oppilaiden kouluttamisen Ilmajoella. Leila kehitti hoitotekniikoita kevyemmäksi, koska osa aiemmista tekniikoista, joita kalevalaisen jäsenkorjauksessa oli käytetty, olivat raskaita ja epäergonomisia.

 

Perinteinen jäsenkorjaus on mobilisaatiohoitoa, jossa hyödynnetään ihmisen luontaisia liikeratoja, eikä nivelien liikeratoja ylitetä tai tuoteta kipua.

Kirja tuo kaikkien nähtäville perinteisen jäsenkorjauksen tekniikoita, jotka ovat lempeitä ja kivuttomia, mutta hyvin tehokkaita. Kirjan videot opastavat tekniikoiden käyttämiseen aivan eri lailla kuin pelkät kirjalliset materiaalit.

 

Jäsenkorjausopintojen aikana meillä oli oppimateriaaleina monisteet, joissa oli myös kuvia tekniikoista sekä sen lisäksi dvd:t, ja se oli todella hyvä vahvistus oppimiseen. Nyt tähän Mobilisoivat pehmytkudostekniikat-kirjaan on kuvattu uudet selkeät videot ja se toimii todella hyvänä oppimateriaalina. Kirja toimii hyvänä tukena arjen työssä.

 

Jäsenkorjaushoidon jälkeen muistettavaa

Jäsenkorjaushoidon jälkeen muistettavaa

 

Ota rennosti kolme päivää:

 

-ei raskasta liikuntaa tai muuta kehon liiallista rasitusta (unohda ikkunanpesut, suursiivoukset)

-anna kehon levätä ja nukkua, jos siihen on mahdollisuus ja jos siltä tuntuu, koska keho tarvitsee paljon energiaa hoidon vaikutuksen jatkumiseen

-kevyttä liikettä on hyvä olla, istu mahdollisimman vähän

 

Ei saunaan sinä päivänä jolloin hoito on tehty.

 

Juo vettä pari lasia normaalia enemmän muutaman päivän ajan. Hoidon myötä aineenvaihdunta vilkastuu. Kun juot vettä, on keholla mahdollisuus  puhdistaa kuonaa kehosta paremmin pissan mukana. Vältät näin turhia kipuja, joita kuonan kerääntyminen voi aiheuttaa kudoksissa.

 

Jos sinulla on tulehdusta jossain nivelessä, käytä merisuolakäärettä ja kylmähoitoa 2-3 x vrk, kunnes oire helpottaa.

 

Hoidon vaikutuksia alkaa huomata jo hoidon aikana, mutta parin päivän sisällä huomaa paremmin, että jotain alkaa tapahtumaan. Hoitoreaktiona voi tulla esim. jonkin kivun tai vaivan hetkellinen vahvistuminen. Se menee kyllä pian ohi.

 

Useimmiten hoitoreaktiona on kipujen vähentyminen ja liikkuvuuden lisääntyminen. Kun jokin ei vaivaa, niin sen unohtaa.

 

Hoidon vaikutusaika on pari viikkoa, jona aikana kehossa tapahtuu muutosta. Kun yksi nivel on tasapainotettu, ja ympäröiviä kudoksia pehmitelty, niin vaikutus kineettisen ketjun mukaisesti etenee kehossa seuraavaan niveleen ja kudoksiin. Kehon muutokset tapahtuvat hitaasti, ajan kanssa.

Huomioi kehon käyttö ja huonot tottumukset, jotka aiheuttavat jumia, kipua, virheasentoja ja toispuoleisuutta kehon käytössä. Liiku monipuolisesti, ja kehoa kuunnellen.

 

Keho hakeutuu helposti vanhaan virheelliseen asentoon  ja jumitilaan takaisin, varsinkin jos se on siihen tottunut vuosien ajan. Siksi kannattaa käydä parin-kolmen viikon välein 3-5 kertaa, jotta vaikutus olisi pidempiaikaisempi. Ylläpitohoidot voivat olla tarpeen 2-3 kuukauden välein. Kehosi kertoo, mikä on tarve.

 

 

Lepo hoidon jälkeen

Hoidon jälkeinen lepo

 

Olipa sitten kyse vyöhyketerapiasta tai jäsenkorjauksesta, niin usein ensimmäisten hoitojen jälkeen tulee rentoutunut ja jopa väsynyt olo. Saatat ehkä joutua ottamaan päiväunet tai  seuravana yönä nukut pidemmät ja sikeämmät yöunet.

 

Tämä on tärkeää huomioida ja tehdä kehon pyytämällä tavalla. Keho tarvitsee kaiken energian hoidon jälkeiseen tasapainottumisen prosessiin ja siksi tulee tarve levätä, ettei kallisarvoista energiaa menisi turhanpäiväiseen juoksemiseen, siivoamiseen yms.

 

Tasapainottuminen tarkoittaa sitä, että kehossa pikkuhiljaa tapahtuu hermoston ja kudosten pehmenemistä ja rentoutumista, kineettisen ketjun mukaisesti edeten kohta kerrallaan. Se, mitä vaikutuksia tulee jo hoidon aikana, on koettavissa ja tunnettavissa jo siinä hetkessä ja heti hoidon jälkeen, mutta vaikutuksia tulee myös 2-3 viikon ajan pikku hiljaa. Jos sitten heti hoidon jälkeen menee ja vetäisee kovan treenin tai tekee jotain ääritaivutuksia, niin keho vetää itsensä kiinni ja prosessi jämähtää siihen. Sitten on turha ihmetellä, että miksi ei hoito vaikuttanutkaan.

 

Voi olla esimerkiksi niin, että hoidon jälkeen menee suoraan kauppaan, ostaa kassit täyteen painavia tuotteita ja kun nostaa autoon kassit, niin tulee kiputila takaisin sinne, josta se saatiin hoidon aikana pois. Varsinkin pari ensimmäistä tuntia hoidon jälkeen on herkempi aika, ja silloin keho ”tuuttaa” kiinni, takaisin vanhoihin jumeihin.

 

Pari kolme päivää hoidon jälkeen on siis hyvä olla rauhallisesti. Liikuntaa voi toki harrastaa, mutta kevyemmällä tavalla. Kehoa on aina hyvä liikuttaa.

 

Liikkuminen parantaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jolloin happi kulkee soluihin ja kuonaa tuodaan pois. Kun happea on kudoksessa, niin kivut vähenevät. Minulle joku opettaja joskus sanoi, että kipu on aina hapen puutetta kudoksessa. Eli oli sitten kyseessä jumitus, tulehdus tms. niin kipu liittyy niihin usein, koska happea ei ole kudoksessa tarpeeksi. Liikkumattomuus on huonoksi kaikille kudoksille ja myös mielelle.

 

Keho tarvitsee energiaa myös siihen, että lihakset rentoutuvat. Eli rentoutuminenkin on atiivinen prosessi lihaksissa. Lihasten jumitus on yleinen ongelma esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä, koska vajaatoiminta aiheuttaa sen, että solussa ei tuoteta tarpeeksi energiaa. Energiaa ei riitä silloin edes lihaksen rentoutumiseen. Rentoutuminen hoidon jälkeen siis myös väsyttää, koska keho suuntaa siihen energiansa.

 

Lapset ovat joustavampia ja mukautuvampia kehonsa tarpeille. Heille hoidon jälkeinen lepo on luonnollista ja he toimivat sen mukaan, mitä keho ilmoittaa ja pyytää. Heidän kehonsa myöskin palautuu nopeammin ja hoito vaikuttaa nopeammin kuin aikuisella.

 

Onhan se tietenkin tosiasia, että aikuisella jumitukset ja hermoston epätasapainotilat ovat monesti vuosien saatossa tulleet ja siksi menee aikaa, että saadaan kehoa stimuloitua ja toiminnan tasolle tulosta. Aikuisilla on myös paljon sellaista rappeumaa kudoksissa, jota ei saada hoitojen avulla korjattua, esimerkiksi nivelien ja nikamien kulumat. Tästäkin huolimatta hoidoista voi olla apua siihen, että kivut ja tulehdukset ovat vähäisempänä, vaikkei hoidoilla uusia osia saadakaan tehtyä.

 

Mutta siis, lepoa ja kevyttä liikettä hoitojen jälkeisinä muutamana päivänä, niin saadaan hoidolle hyvä vaste!

 

Tarjoushinnalla hoidot isänpäivälahjaksi

Isänpäivä lähestyy ja on aika muistaa isää, pappaa, puolisoa!

Lahjakortti erilaisiin keho- ja energiahoitoihin on hyvä lahjaidea. Turhaa roinaa on kaikilla nurkat täynnä ja ne uudet tavarat joita tarvitaan, niin ne sitten hankitaan kyllä muutoin.

Hakeutuvatko miehet itse helposti hoidettaviksi, silloin kun heidän kehonsa tarvitsisivat kipeästi pehmittelyä, tasapainotusta ja rentoutumista? Eivät kovinkaan usein. Siksi lahjakortti-idea on erityisen hyvä varsinkin miehille!

Isänpäivän kunniaksi saat nyt tarjoushinnalla ostettua juhlan kohteelle lahjakortin.

Voit hakea lahjakortin Keltinmäestä hoitohuoneeltani, tai voin laittaa sen sähköpostiisi pdf-muodossa ja tulostat ja täytät sen itse tai sitten lähetän sen postissa.

Postin kautta lähetettävä Lahjakortti minun pitää postittaa viimeistään 4.11., joten toimi ajoissa!

Saat laskun sähköpostiin/tekstiviestinä ja kun maksusi näkyy pankkitilillä, laitan lahjakortin postiin/sähköpostiin antamaasi osoitteeseen. Jos käyt hoitohuoneella hakemassa lahjakortin, niin maksat sen kortilla tai käteisellä paikan päällä.

Lahjakortin postituskulut nyt ilmaiset!
Tarjoushinnat lahjakorttiostoihin voimassa 7.11.20 asti.

Näillä tarjouksilla hyvää oloa miesväelle:

Perinteinen jäsenkorjaus 65 e
Mobilisoiva jalkahieronta 42 e
Intialainen päähieronta 42 e
Energiahoito 53 e
Vyöhyketerapia 53 e
Ole yhteydessä viestillä tai soita puh. 040 771 5550